Niin se viikko vierähti hiihtoloman merkeissä. Hiihtämään ei päästy, ei sinnepäinkään, mutta sitäkin ahkerammin seurattiin hiihtoa, mäenlaskua ja jääkiekkoa Olympialaisissa. Ja hyvinhän suomalaiset pärjäsivätkin, kun viisi mitalia saavutettiin: hopeaa lumilaudalla, kolme mitalia hiihdoissa ja pronssia jääkiekossa. Kyllä mielestäni ihan hyvä lopputulos meille pikkuruisen pienelle pohjolan kansalle :)
Ystävänpäiväkakku tehtiin viime viikonloppuna, ihana mango-valkosuklaamoussekakku jo tutulla reseptillä. Puoli kakkua meni kerralla, toinen puolikas seuraavana päivänä :) Maalaisleipää on tehty monena päivänä sekä skonsseja, joista on tullut ihan meidän perheen suosikki! Kokeilin myös viime kesäisestä Me -lehdestä löytynyttä vesirinkeli -ohjetta, kylläpä tuli niistäkin hyviä. Jääkiekon pronssimitali-kahveja juotiin vasta tänään kultamitalipelin jälkeen ja sen kunniaksi paistettiin lettuja, itsetehdyn mansikkahillon ja kermavaahdon kera. Upposi hyvin niin lapsille kuin aikuisille. Onnea vielä Suomen Leijonat!
Mango-valkosuklaamoussekakku jäisillä vadelmilla |
Ensi viikolla on tarkoitus kiinnitellä muutamia tauluhyllyjä mm. lastenhuoneisiin ja ommella pari koristetyynyä. Lisäksi muutetaan vähän huonekalujen järjestystä. Yritän myös tehdä juttua näistä muutoksista. Ja banneri täytyisi päivittää kevätkuosiin :) kuvia on jo.
Hyvää alkavaa arkiviikkoa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti