torstai 30. kesäkuuta 2016

Kesäkuuta vietiin jo!


Kesäkuu on ollut lämmintä ja leppoisaa aikaa. Tai kokoajan on ollut jotain menossa, ja useat illat kuluneet jalkapallon parissa. Ei siis luppoaikaa kuitenkaan. Juhannus vietettiin mökillä helteisessä säässä ei-niin-ihanien hyönteisten parissa. Onneksi sentään juhannukseen mahtui myös paljon uimista ja saunomista herkuttelun ohella.

Juhannuksenvietosta palattuamme pihalla oli kukinnan aloittanut kaunis pioni. Sen isot kukat houkuttelevat runsaasti kimalaisia. Myös ruusuangervot ovat ehtineet puhjeta kukkaan. Niitä onkin joka puolella, angervot ovat kovia leviämään. Petuniat jatkavat kukkimistaan ja pelargoniat myös enemmän tai vähemmän kukassaan.

Kesä on kääntynyt siis loppupuolelle, mutta ihanista säistä on saatu nauttia koko touko- ja kesäkuun ajan. Ulkona on vietetty aikaa ja muutaman kerran kahviteltukin. Jäätelöä on nautittu paljon!

Vielä on kesää jäljellä, nautitaan vielä heinäkuun helteistä!


torstai 16. kesäkuuta 2016

Helppo raparperipiirakka!

Raparperia alkaa tulla omasta maasta ja herkullisen raparperivispipuuron jälkeen oli meidänkin aika tehdä raparperipiirakkaa. Piirakkapohjana on tietenkin vanha tuttu murotaikina, joka sopii loistavasti niin mustikkapiirakan, omenapiirakan kuin rahkapiirakankin pohjaksi. Oikeastaan minkä täytteen kanssa vaan, toimii aina :)  ja maistuu kaikille!  




  Murotaikina: n. 100g margariinia n. 1dl sokeria 1 muna n. 2,5dl vehnäjauhoja 1tl van.sokeria 1tl leivinjauh.
 Kermaviiliseos: 2dl kermaviiliä 1 muna 0,5dl sokeria 1tl van.sokeria

Ainesosat sekoitetaan yhteen listan järjestyksessä ja levitetään jauhotettuun piirakkavuokaan. Raparperia tulee n. 4-5 vartta eli paloina n. 4dl kiehautetaan vähässä nesteessä johon voi lisätä hillosokeria 0,5dl. Jäähdyttämisen jälkeen kaadetaan piirakkapohjalle. Voi lisätä myös 10 mansikkaa. Tämän päälle kaadetaan kermaviili-munaseos ja laitetaan piirakka uuniin 175'c n. 30-40 min. Itse pidän kermaviilitäytteisistä piirakoista ehdottomasti kylminä, joten maistuu parhaiten viilennettynä tai jopa seuraavana päivänä. Ja sokerin määrää voi itse säädellä, haluaako makean vai terveys-version. Oli kyllä hyvää piirakkaa näin vuoden tauon jälkeen :)   Mukavaa viikonlopun viettoa!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Herkullinen valkovispipuuro - raparperista


Onnistuin tekemään ihanan kuohkeaa vispipuuroa, kerrankin. Vispipuuro oli todella kuin valkoista vaahtoa, joka suli suussa. Niin, valkopuuroa tosiaan, se oli keitetty raparperista! Viinimarjoista tai puolukoista tehtyä vispipuuroa meillä kutsutaan punapuuroksi, joten tämä on kai sitten valkopuuroa. Samalla tulikin mieleeni minkälaista olisikaan puuro valkoisista viinimarjoista? Sitä en ole kokeillut, mutta se toimisi varmasti sekin.  



   
  Tämä viikonloppu onkin vietetty mukavissa merkeissä jalkapalloturnauksessa. Sää oli välillä pilvinen ja välillä aurinkoinen, sekä kokoajan tuulinen - katsojan roolissa toppatakkikeli sanoisin. No en antanut periksi vaan sinnittelin softshell -takissa. Ihanaa kuitenkin, että kesäloma on alkanut ja aikataulut on hetkeksi unohdettu. Aamulla saa nukkua pidempään eikä tarvitse hoputtaa lapsia mihinkään. Illat saa myös venyä hieman ja mikä parasta, jalkapallon EM-kisat ovat käynnissä ja matseja riittää katsottavaksi kolmekin päivässä! Lämmintä alkavaa viikkoa!  

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Vappuhulinaa...


Munkithan me sitten paistettiin ja maistettiin, ai että on ne vaan niin hyviä :) Ja samalla mietin, että onneksi näitä tehdään vain kerran vuodessa. Eivät ole todellakaan mitään terveysruokaa, kuten ei se simakaan kyllä. No sitten taas juostaan ja lenkkeillään ja jumpataan.  



 
  Toinen kokeilun arvoinen herkku, jonka ohjeen näin jossain ihanassa sisustuslehdessä, on vanhanajan nekku -karamellit. Näitä olen muistellut omasta lapsuudesta ja ehkä jopa isovanhempien lapsuudesta. Halusin koettaa onneani nekkujen valmistuksessa. Mutta jokin siinä ei täysin onnistunut, koska ne eivät koskaan kovettuneet niinkuin niiden pitäisi. Ne jäivät enemmän kinuskimaisiksi. Mutta hyviä olivat silti ja lapsille maistuivat, mikä tärkeintä.  
  Perjantai oli ihanan lämmin kesäinen päivä - kyllähän +15'c on Suomessa ihan normaali kesälämpötila. Lauantai oli myös kirkas aamulla ja illalla, keskipäivällä hieman pilvisti. Sunnuntaille on odotettavissa vielä lämpimämpää tai ainakin aurinkoisempaa, katsotaan. Reipasta alkavaa lyhyttä viikkoa!

torstai 28. huhtikuuta 2016

Simat pullossa, munkit vai tippaleipiä?


Simaa kokeiltiin tehdä ensimmäistä kertaa. Helpot ovat ainesosat, mutta tuorehiivaa ei löytynyt valmiiksi kotoa. Ja tietysti se oli myös lähikaupasta loppu. Vihdoin tiistaina saatiin sima keitettyä ja vuorokauden päästä keskiviikkona pullotettua. Teimme 4 litran satsin, joka varmaan riittää tätä makeaa sokerijuomaa. Myös Ikean kauniit lasipullot pääsivät ekakertaa käyttöön.

Vime vuonna tein tippaleipiä, koska ne ovat omaa suurta herkkuani. Niitä tulikin paljon, joka tasolla lautaset täyttyivät tippaleivistä. Ja hyviä olivat itsetehtynäkin! Ihan ilman muottia liruttelin taikinaa kiehuvaan öljyyn ja mahdollisimman ohuena nauhana. Harmi ettei reseptiä taida olla tallella. Munkit ovat ehkä enemmän lasten mieleen, niitä on tullut tehtyä parina aiempana vuonna. Kumpia sitten tehtäisiin tänä vuonna? Huomenna on sitten jo perjantai, vappu jo kolkuttelee ovella!

Oikein hauskaa vapunviettoa kaikille!  


 
 

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Lauantai lämpöä täynnä

Lauantai oli miellyttävän lämmin kevätpäivä. Käytiin pyöräilemässä aamupäivällä perheen kanssa ja tehtiin vähän pihalla töitä. Lähinnä yritettiin saada lunta sulamaan ja jäätä pois nurmikolta. Ei malttaisi odottaa kesän saapumista ja pihaleikkejä, nyt kun tuo piha on enimmäkseen kuralöllöä. Ruokailun jälkeen leivottiin herkkuja, suklaamuffinsseja ja valkosuklaamoussekakkua. Niitä sitten  maistelimme illemmalla kahvin kanssa. Illalla mietimme myös vaihtoehtoa meidän olohuoneen vieressä olevan huoneen oviaukolle. Olen aina suunnitellut perinteisiä pariovia, mutta yksi vaihtoehto voisi olla liukuovetkin. Tai siis peiliovet, jotka liukuvat kiskolla. No katsotaan, jos pääsemme tutustumaan niihin paikan päällä.    


   


 
  Kivaa keväistä viikonloppua!

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Minun piponi - MyBoshi

Kevään ottaessa varaslähdön muutamia viikkoja sitten sain itsekin inspiraation alkaa virkata pipoja lapsille. Ensimmäisen pipon jälkeen aloitin nopeasti toisen ja kolmannenkin. Pipojen malli valmistui nopeasti, mutta jäivät sitten odottelemaan mahdollisen lipan tekemistä, se kun puuttui alkuperäisestä Yhteishyvän pipo-ohjeesta. Pipojen merkki on siis MyBoshi ja malli Suita, itse lisäsin pipoihin lipat omalla ohjeella. Kun lipat olivat valmiit, pipot jäivät odottelemaan sitä iänikuista lankojen päättelemistä. (kolmas pipo on vielä kesken)  
 
 
 
 
 
 
Nyt kaksi kolmesta on valmis. Näin jälkikäteen olen tyytyväinen pipojen väriyhdistelmiin, paras on mielestäni tuo vihreä-beigeruskea-valkoinen. Siinä on itseasiassa oikeat MyBoshi -langat, vihreä ja ruskea, ja ne toimivat parhaiten näissä pipoissa. Muut langat ovat Novitan Nallea, ja ne olen virkannut pipoon kaksinkertaisena. Nalle -langoista tuli vähän tiukempaa ja ohuempaa neulosta kuin MyBoshi -langoista. Turkoosi-harmaa-valkoinen pipo on virkattu pelkästään Nallella. Virkkuukoukku nro 6 muuten oli käytössä :) Leppoisaa Lankalauantain iltaa!