torstai 1. toukokuuta 2014

Vappuhulinat, munkit ja cake pops


Ilmat ovat huonontuneet, mutta pidot ovat parantuneet! Meillä on ollut perheen kesken mukava vappuaatto ja sen jälkeinen vappupäivä. Eilen tein kuopuksen päiväunien aikana pikaisen munkkitaikinan ja ryhdyin munkinpaistoon. Ne tulevat onneksi nopeasti, öljyn kanssa saa olla tarkkana kun kuumenee helposti liikaa. Pari satsia olikin vähän tummempia, ja pari vaaleampia :) 

Lisäksi tein jo kauan lapsille lupaamiani cake popseja. Tämä tosin taisi olla joku pikaversio tämäkin ;) Laitan molempien ohjeita ylös myöhemmin. Näitä aion tehdä uudestaankin jo heti seuraaville lastenkutsuille, sen verran maistuvia olivat ja helpot tehdä. Tikut lisäsin kuvan ottamisen jälkeen, kun esikoinen iloisesti huomautti niiden puuttuvan :)





Siivosin ruokatilan pöydän ja otin kaapista Finlaysonin Ruusunen -pöytäliinan ja levitin sen pöydälle. Tämän liinan esilleottamisen myötä meillä alkaa kotona kesä, ja sitä käytetäänkin sitten juhlissa läpi kesän aina syksyyn asti. Puhaltelin myös muutamia ilmapalloja ja aitoin serpentiiniä roikkumaan takan reunalle ja valaisimeen (joka ei ole nyt käytössä).






Palailen vielä lisäkuvien ja reseptien kanssa. Viikonpäivät on jotenkin ihan sekaisin näiden lomapäivien kanssa, mutta kiva kun on tällaisia arkivapaita. Niissä on jotenkin energiaakin ihan eritavalla.

Kivaa viikonloppua!





maanantai 28. huhtikuuta 2014

Mattovertailua olkkarissa


Meillä on viimeaikoina pyörinyt monenlaisia mattoja kotona vertailussa. Matot ovat kyllä melko painavia kantaa sovitukseen, mutta ei päätöstä ilmankaan oikein pysty tekemään. 

Ensimmäisenä oli vuorossa Kodin1:n mustavalkoinen Jive -matto, jonka arvelin sopivan harmaaseen sohvaan ja raikastavan jopa olohuoneen yleisilmettä. Ja niin se toimikin ihan hyvin värityksen ja kokonsa puolesta, mutta materiaali on tekokuitua, joka ei mielestäni ole niin mukava olkkarissa.


Jive -matto


Toisena vaihtoehtona oli Hobby Hallin harmaasävyinen puuvillaraitamatto Wendy, josta pidin myös todella paljon. Matossa on sellainen rasymatto -fiilis ja se sopisi mielestäni hyvin myös kesämökille. Tämänkin maton koko on edellisen tapaan 160 x 230 cm ja materiaali puuvillaa, ihan jämäkkää sellaista.


Wendy -puuvillamatto

Kolmantena ja viimeisenä oli vuorossa Angel villamatto Linie Design -mallistosta. Tämä oli kaikista paksuin ja tukevin matto ja talvella varmaan ihana jalan alla. Villamaton koko on 160 x 230 cm ja sopiva meidän sohvan edustalle. Kuten kaikissa villamatoissa, on tässäkin valkoinen sävy hieman kellertävä luonnonvalkoinen. Sen lisäksi matossa on harmaan eri sävyjä ja valkoiset loimilangat.


Linie Design Angel -villamatto

 


Näistä matoista päädyttiin pitämään Angel -villamatto, ihan jo sen materiaalin laadukkuuden ja lianhylkivyyden takia. Siinä ei myöskään näy heti yleislika, toisin kuin nykyisessa valkoisessa ryijymatossa, joka on likainen jo alle puolen vuoden käytön jälkeen :(

Vappu on tällä viikolla ja ilmojen on luvattu perinteisesti viilenevän, onneksi pääsiäinen oli sentään lämmin ja aurinkoinen :) Ja toivotaan tietysti aurinkoa myös vapuksi... Viettäkäähän kiva maanantai-ilta!




maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen vapaat ja herkut!


Kerrankin osuivat ihanat ilmat pitkille vapaille! Sai puuhastella ja oleskella ulkona aamusta iltaan, jos vaan jaksoi. Aamulla syötiin rauhallinen aamupala pitkällä kaavalla. Sen jälkeen lapset riensivät ulos ja isä perässään. Itse nautiskelin aamiaisen terassilla, mitä luksusta kotiäidille ;)





 Tänään toisena pääsiäispäivänä meillä syötiin miehen tekemää aivan taivaallisen makuista nyhtöpossua ja uuniperunoita (kiitos kulta!) Tästä on tullut meidän kaikkien herkkua, paitsi ihan nuorimmainen ehkä vierastaa possun olomuotoa, kastike maistuu hänellekin kyllä :) Jälkkäriksi oli kaapia loput mämmit tuokkosesta (josta siitäkin pitivät molemmat isommat lapset, suureksi yllätyksekseni).








Ruokailun jälkeen jäimmekin sisälle hetkeksi toipumaan monen päivän ulkoiluputkesta. Lisäksi herkuttelimme vielä omena-kaneli-rahkapiirakan lopusta, mitä oli jäänyt eiliseltä kahvittelulta.


















Reipasta arkiviikon alkua ja lisää lämpimiä säitä!





perjantai 18. huhtikuuta 2014

Ihanan pitkä perjantai!


Ihanaa että osui tälle pitkälle perjantaille niin aurinkoinen ja keväinen ilma! Ulkona tuli vietettyä lähes koko päivä. Lapset keksivät kaikenlaista mukavaa tekemistä hiekkaleikkien ja keinumisen lisäksi ja vaikea oli saada heidät edes syömään sisälle. Oma päivän saldo oli pihan haravointi ja kukkapenkin siivoaminen sekä uusien kukansiementen kylväminen :) Tyytyväinen olen kyllä. (edit. kuvia lisätty)









Pääsiäiskoristeita meillä on esillä melko vähän pääsiäisruohon ja -ohran sekä niissä asustavien tipujen lisäksi. Tälle vuodelle olin hankkinut uusina juttuina nuo kerrosvadin alahyllyllä olevat muumiaiheiset pääsiäismunat. Munat ovat siis metallisia ja avattavia, eli niihin voi säilöä sisään erilaisia yllätyksiä. Muistaakseni ne ovat Martinex Oy:n valmistuttamia. Itse ostin viisi munaa erilaisilla hahmoilla: Pikku Myy, Haisuli, Muumipeikko, Niiskuneiti ja Mymmeli. Jokainen on valinnut niistä sitten oman suosikkinsa :)














Nyt kohti lankalauantaita ja toivotaan ettei ilmat tästä ainakaan huonone - vaan päinvastoin!


tiistai 15. huhtikuuta 2014

Glitter löytö


Kevät saa meidät hulluttelemaan - muutenkin kuin Hulluilla päivillä! Sattumalta ruokaostosten yhteydessä Citymarketissa silmiini osui kosmetiikkaosaston tarjouskori, jossa oli kimallelakkoja. Olin paljon näistä lukenut ja nähnyt kuvia, mutta nyt päätin sellaisen myös ostaa. Mietin pitkään otanko hopeisen "perusturvallisen" sävyn pienillä hileillä vai sitten pinkinsävyisen, jossa on sekä isoja että pieniä kimalteita, ja siihen lopulta päädyin. Ja ensikokeilemalta ihastuin kyllä :)

We Care Icon x 2, Lumene ja Maybelline


Lumene Natural Code #56 Sparkle Burst


Glitter kynsilakka on Lumenen Natural Code #56 Sparkle Burst ja tosiaan siinä on isompia sekä pienempiä hileitä, jotka vivahtavat pinkkiin. Aluslakkana käytin Maybellinen mini Colorama #5 Cotton Candy, johon sävyyn en aiemmin ole ollut kovinkaan tykästynyt, mutta tämän kanssa sopii hyvin! Ihailin kynsiä illalla vielä hetken lakkaamisen jälkeenkin.. Hyvä että tuli kokeiltua ja miksen ollut ostanut aiemmin. Suosittelen siis!

Aurinkoisen lämmintä keskiviikkoa!



perjantai 11. huhtikuuta 2014

Pääsiäisruoho ja narsissit


Viime viikonloppuna me istutimme pääsiäisruohon, sekä uutuutena pääsiäisohran. Laitoin kukkamultaa sydämenmuotoisiin ruukkuihin, jossa rairuoho on ollut aiempinakin vuonna. Toiseen kylvin rairuohon siemenet ja toiseen ohran.



vasemmalla rairuoho, oikealla pääsiäisohra

 Molemmat ovat lähteneet hyvin kasvuun ja ruoho on jo melkein kymmensenttistä. Olimme hyvissä ajoin tänä vuonna, koska pääsiäinen on vasta viikon päästä. Onneksi rairuoho kasvaa pitkäänkin ja sitä voi myös leikata lyhyemmäksi.



 
Pääsiäisruohot kasvavat Ikean Socker -kasvihuoneessa

Muutamat narsissit kukkivat ulko-oven vierustalla. Olen ne toistaiseksi vienyt öiksi sisään autotalliin kylmää karkuun. Katsotaan kauan ne jaksavat kukkia, sitten ajattelin istuttaa ne maahan ensi kevättä ajatellen.






Tänään on pilvinen päivä, mutta onneksi on perjantai. Oikein reipasta perjantaipäivää ja mukavaa viikonloppua!




perjantai 4. huhtikuuta 2014

Woodnotes Avenue -matto Hullareilla


Mattopohdiskeluun palatakseni päädyin selaamaan Stockmannin Hullut päivät -kuvastoa ja sieltähän löytyikin se ikisuosikki Woodnotesin Avenue paperinarumatto. Itse pidän kovasti maton eri värivaihtoehdoista, harmaa-vaaleanharmaa olisi meille sopivin. Kokovaihtoehdoista ottaisin 170 x 240 cm, jonka hinta nyt 598 eur. Isompi koko 200 x 300 cm myös saatavana toimitusmyyntinä ja hintaan 858 eur. Ainoa mikä matossa mietityttää on se paperinarun kestävyys, kuluuko nopeasti lapsiperheessä vai kestääkö hyvänä pitkäänkin?


Avenue matto, harmaa-vaaleanharmaa
Woodnotes Avenue -matto (kuva Finnish Design Shop)

Hullujen päivien kuvastossa on lisäksi esim. Hayn tarjotinpöytä, josta olen välillä haaveillut, valkoisena. Ja uusina omina suosikkeina Artekin Siena -sarjan mustavalkoiset tarjotin 20 x 27 cm (15,90 eur) ja tyynynpäällinen 50 x 50 cm (24,90 eur).

Artek Siena tyynypäällinen (kuva www.Artek.fi)

Artek Siena tarjotin (kuva www.Artek.fi)








Terassille olisi myös kiva saada Casa Stockmann valkoinen aurinkotuoli (89 eur), meillä kun on vain tavallisia terassituoleja ja säätötuoleja. Onhan siellä vaikka mitä ihania tuotteita - ja mielestäni hyvillä hinnoilla tänä vuonna - pitää vaan sitten miettiä mitä ihan oikeasti tarvitsee. Puhumattamaan kaikista kivoista vaatteista ja laukuista, joita kuvastosta löytyy :) 


Kivaa perjantai-iltaa ja mukavaa viikonloppua! Nythän on Kevätmessut/Omakoti/Omamökki -messut tänä viikonloppuna eli sinne mekin suuntaamme sitten sunnuntaina :)