maanantai 16. helmikuuta 2015

♥ Ystävänpäivä-muffinit ♥


Ystävänpäivän ja hiihtoloman kunniaksi teimme lauantaina suklaamuffineja. Ja saimme illalla myös vieraita, joten niitä oli kiva tarjota teen seurana. Muffiniohjeen yhdistelin taas muutamasta googlettamalla löytyneestä ohjeesta, helpoimman mukaan mentiin - tälläkin kertaa.



 Suklaamuffinit (12kpl)

3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl vanilliinisokeria
4rkl kaakaojauhetta
1dl sokeria
ripaus suolaa
2 munaa
1dl margariinia/öljyä
1dl maitoa
0,5-1dl kiehuvaa vettä




Sekoita ensin kuivat aineet ja lisää sekoittaen munat, rasva ja maito. Lisää kiehuvaa vettä, jotta taikinasta tulee tarpeeksi löysä. Jaa taikina paperivuokiin ja paista keskitasolla 185'c n. 10-15 min.




Anna muffineiden jäähtyä ja koristele tomusokeri-vesiseoksella ja strösseleillä. Itse laitoin osaan tähtikuvioita ja osaan erilaisia strösseleitä. Tarjoa! Meillä jäi muutama yli seuraavaan päivään ja itseasiassa mielestäni muffinit maistuivat silloin vielä paremmilta :)


Reipasta alkanutta hiihtolomaviikkoa! Ihana auringonpaiste tänään!






torstai 12. helmikuuta 2015

Olkkarin uusi matto


Viime talvena tein mattovertailua puuvillaisen, villaisen ja plyysimaton välillä. Kannoin kotiin eri vaihtoehtoja ja sovitin mattoja paikoilleen. Valinta päätyi lopulta villamattoon, harmaa-musta-valkoiseen Linie Design merkin Angel -mattoon. Vasta tänä talvena lumien tultua matto pääsi paikoilleen - ja kovasti olemme siihen ihastuneet. 




Se on tarpeeksi paksu ja jämäkkä, että pysyy paikallaan, sekä ihanan lämmin ja pehmeä lasten leikkiessä lattialla. Matto on helppo puhdistaa imuroimalla eikä se kerää roskia kuten edeltäjänsä. Myöskään lika ei siinä näy tai ainakaan erotu kovin helposti - plussaa :)




Kiireinen viikko alkaa olla takanapäin, rentoa perjantaita!


maanantai 9. helmikuuta 2015

Ihana kevät!


Hetki jos toinenkin on vierähtänyt poissa tästä blogista. Nyt on paluun ja uusien päivitysten aika. Liekö syy paluuseen ollut sitten eilen päivällä paistanut ja silmiä häikäissyt kevätaurinko :) Hyvin mahdollista, sillä itse elän ehdottomasti valon ja lämmön mukaan - talvella olen kuin horroksessa.








Ensimmäisissä kuvissa on meidän joulua kaunistuttanut valkoinen Amaryllis. Se jaksoi kukkia aina tammikuulle asti ja teki yhteensä viisi kaunista kukkaa.


Ihanaa alkanutta viikkoa!


lauantai 28. kesäkuuta 2014

Puutarhassa punastuu..


Kävin toissailtana nopeasti kuvaamassa puutarhassa uusimpia kehitysaskeleita. Omenapuussamme on ihan huikeasti omenoita - ainakin verrattuna edellisvuosiin, jolloin ne ovat olleet yhden käden sormilla laskettavissa. Ihanaa, odotan niin että ne pääsevät kasvamaan isoiksi ja meheviksi ja ettei tuholaiset - tai muutkaan kiinnostuneet- niihin koskisi :)








Mansikkamaalla on alkanut myös tapahtua, raakileet ovat punastuneet jo sieltä täältä. Ja ne kaksi punaisinta yksilöä, niistä oli joku muukin kiinnostunut ja haukannut maistiaisia.. voi että harmitti. Ei auttanut kuin peittää mansikat verkolla ja estää lintujen yölliset herkuttelut.






Pioni on isoilla pinkinpunaisilla nupuilla, mutta vielä ei ole yhtään auennut. Blogeissa olen nähnyt monilla jo sen kukkivan. Tätä odotellessa, oikein aurinkoista lauantaita ja viikonloppua!


lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannuksen paras raparperipiirakka!


Raparperi on tykännyt kesäkuun sateista ja uusia varsia on kasvanut runsain mitoin. Yksi raparperisuosikkini on murotaikinaan tehty raparperipiirakka - teen sitä aina uudelleen ja uudelleen. Toinen koko perheen herkku on perinteinen raparperikiisseli. Sitä on helppo lisätä aamupuuroon sekä iltapalalle jugurttiin tai viiliin. Uutuutena olen lisännyt raparperin mausteeksi kanelia, se kun on myös pienimmän lapsemme lempimauste :)




Raparperipiirakka à la Juhannus

pohja:
100g margariinia
1dl sokeria
1 muna
2,5dl vehnäjauhoja
1tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta

raparperihilloke:
3-4 raparperin vartta
0,5dl hillosokeria
(kanelia)

täyte:
1 prk kermaviiliä
0,5dl sokeria
1tl vaniljasokeria
1 muna

Sekoita pehmeä margariini ja sokeri keskenään ja lisää muna. Lisää seokseen kuivat aineet. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan. Laita pilkotut raparperit ja (hillo)sokeri kattilaan ja keitä n. 5 min. sekä lisää kaneli. Valmista täyte taikinakulhossa aineet lusikalla sekoittaen. Kaada hieman jäähtynyt hilloke taikinapohjalle ja lisää halutessasi vadelmia/mansikoita. Kaada täyte hillokkeen päälle ja laita piirakka uuniin 175' ja 30 min.



Raparperikiisseli

5-6 raparperin vartta
1,5L vettä
1,5dl sokeria
4rkl perunajauhoa
(kanelia)

Pilko raparperit kattilaan, lisää vesi ja sokeri ja keitä n. 15 min liedellä. Lisää lopuksi vadelmia tai mansikoita. Ota pois levyltä ja sekoita perunajauho ja 1dl vettä lasissa ja kaada nauhana kattilaan. Laita takaisin levylle ja anna kiehahtaa.


Onpa ollut outo juhannussää.. tänään satoi ja paistoi vuorotellen. Yhdessä välissä sade tuli rakeina, eli ei kovin lämmin keskikesäinen päivä. Ja nyt sitten päivät lyhenee kohti talvea. Onneksi on vielä heinäkuu, uskotaan että kesän helteet osuvat perinteiselle kesälomakuulle. Mukavaa jalkapallo-illan jatkoa!



perjantai 20. kesäkuuta 2014

Juhannus - keskikesän juhla


Hetki on vierähtänyt kevätkiireiden parissa, etten ole blogiin ehtinyt päivityksiä tekemään. Hidas tahti jatkunee läpi kesän, syksyllä sitten sisustetaan tiiviimmin. Juhannusaatto onkin käsillä, viimeksi näköjään kirjoittelin vappuna, parempi nimi blogille voisikin olla "juhlasta juhlaan" :)

Kuvasin kesän ja juhannuksen kukkia, joita ei vielä paljon ole auennut. Sää on ollut kovin epävakainen ja nytkin taitaa sadella.. harmi. Pionia odotellaan avautuvaksi, sekä Malvan vaaleanpunaisia nuppuja. Ensimmäisten joukossa on tämä herkkä vaaleanpunainen päiväkakkara. Tykkään kovasti sen kauniista kukista.










Toinen suosikkini on lupiini. Luonnon värien ihana yhdistelmä valkoista, vaaleanpunaista ja liilaa. Tien varsilla se kukkii kauneimmin, itse en löytänyt kuviin kuin liilan värisiä.





Pinkki petunia on myös kestosuosikkini ja sitä yleensä löytyykin meiltä joka kesä. Viime kesänä innostuin lisäksi pelargoniasta, mutta sitä en onnistunut säilyttämään talven yli. Ehkäpä teen vielä lisää kukkahankintoja juhannuksen jälkeen.





Iloista Juhannusta kaikille!



torstai 1. toukokuuta 2014

Vappuhulinat, munkit ja cake pops


Ilmat ovat huonontuneet, mutta pidot ovat parantuneet! Meillä on ollut perheen kesken mukava vappuaatto ja sen jälkeinen vappupäivä. Eilen tein kuopuksen päiväunien aikana pikaisen munkkitaikinan ja ryhdyin munkinpaistoon. Ne tulevat onneksi nopeasti, öljyn kanssa saa olla tarkkana kun kuumenee helposti liikaa. Pari satsia olikin vähän tummempia, ja pari vaaleampia :) 

Lisäksi tein jo kauan lapsille lupaamiani cake popseja. Tämä tosin taisi olla joku pikaversio tämäkin ;) Laitan molempien ohjeita ylös myöhemmin. Näitä aion tehdä uudestaankin jo heti seuraaville lastenkutsuille, sen verran maistuvia olivat ja helpot tehdä. Tikut lisäsin kuvan ottamisen jälkeen, kun esikoinen iloisesti huomautti niiden puuttuvan :)





Siivosin ruokatilan pöydän ja otin kaapista Finlaysonin Ruusunen -pöytäliinan ja levitin sen pöydälle. Tämän liinan esilleottamisen myötä meillä alkaa kotona kesä, ja sitä käytetäänkin sitten juhlissa läpi kesän aina syksyyn asti. Puhaltelin myös muutamia ilmapalloja ja aitoin serpentiiniä roikkumaan takan reunalle ja valaisimeen (joka ei ole nyt käytössä).






Palailen vielä lisäkuvien ja reseptien kanssa. Viikonpäivät on jotenkin ihan sekaisin näiden lomapäivien kanssa, mutta kiva kun on tällaisia arkivapaita. Niissä on jotenkin energiaakin ihan eritavalla.

Kivaa viikonloppua!